Olen aikaisemminkin sanonut, että vasta keliakiadiagnoosini jälkeen opin arvostamaan ruokaa eri lailla. En enää pitänyt ruokaa itsestään selvänä. Joka ikinen kerta vielä 7,5 vuoden jälkeenkin kun saan jotain sellaista ruokaa, että tuntuu, että taivas repeää melkein alkaa itkettämään. Monille ihmisille, joilla ei ole mitään rajoitteita tuntuu, että on ihan sama mitä lappaa, sillä vaihtoehtoja löytyy aina.
Usein käytän sanontaa, että emme vaadi paljon, mutta vaadimme sen, että se mitä syömme pitää olla hyvää. Helppo juttu siis.
Tänään suuntasin Mall of Triplaan, koska piti hakea eräästä myymälästä takki, joka mun piti vaihtaa toiseen. Ajattelin, että käytän tilanteen hyväkseni ja käyn testaamassa yhden ravintolan, jonka tiesin avanneen Triplaan mestan.
Omistaja Mari Kallio on tulleet tutuksi Vanhasta kauppahallista eli Mari's smoothiesta. Kuulin, että he ovat avanneet Triplaan Mari's TreeHousen. Luotan heidän gluteenittomaan tietouteensa, kun heillä on perheessä keliakiaa, joten tarkkuus valmistuksessa on heille tuttua puuhaa. Ei tarvitse liikoja udella valmistustavoista. Tiedän, että he tietävät <3
![]()
Oli ihana huomata, että paikan omistaja Mari Kallio oli itse paikan päällä, kun suunnistin sinne. Pääsin samalla vähän jututtamaan heidän kahvilan toimintatavoistaan Triplassa. Toisin kuin Kauppahallissa, heillä on myös vehnää sisältäviä leivonnaisia vitriinissä. Kuitenkin gluteenittomille on tarjolla useita herkkuja vitriinistä sekä ruokalistalta löytyy vaihtoehtoja. Kannattaa siis kuitenkin mainita se gluteenittomuus kassalla, jotta tietävät, että millainen erityisruokavalioannos on valmistettava. Ravintolatoiminnassa on mukana myös Marin lapset.
Mari's TreeHouse sijaitsee Market Zoo -alueella, jossa on lukuisia muitakin ravintoloita. Jokainen voi valita paikkansa mistä vain ravintola-alueelta, mikä helpottaa silloin, jos toinen haluaa syödä vietnamilaista ja toinen korealaista ja kolmas suomalaista ruokaa. Kaikki voivat silti ruokailla samassa pöydässä riippumatta kenen palveluntarjoajan ruokaa ostaa. Kätevää.
![]()
![]()
![]()
Valitsin listalta voissa paistettua kuhaa, muussia ja tillijogurttia. Hintaa annoksella oli 14,50 euroa, mikä mielestäni oli hyvin kohtuullinen.
![]()
![]()
Mari tarjosi minulle jälkiruokaleivoksen. Tässä oli käytetty puhdasta kauraa pohjalla, itselleni puhdas kaura käy.
![]()
Ruoka oli niin hyvää, että jokaisella suupalalla mielessäni hoin itselleni, että "tää on niin hyvää, tää on sairaan hyvää". Kävin kiittämässä ruokailtuani henkilökuntaa ja sanoin, että en ole aikoihin syönyt näin hyvää ruokaa.
Tiedän, että ensi kerralla aivan varmasti suuntaan myös heille. Paras asiakas on palaava asiakas.
Maiju

Mari's TreeHouse