Saimme Tiian kanssa kutsun Iskelmän ja Iberon kauneusbrunssille. Kun olen tällainen iskelmädiggari, niin siinähän ei sitten kauaa nokka tuhissut, kun tiesin, että sinne mennään. Tällä kertaa tämä tilaisuus osui sunnuntaille ja silloin usein harkitaan tarkemmin osallistuminen, mutta nyt sillä ei ollut mitään väliä, koska ajattelin, että tilaisuuden on pakko olla mahtava.
Tilaisuuteen oli kutsuttu radiokanavan kuuntelijoita, jotka olivat voittaneet pääsyn tapahtumaan kanavan kautta sekä sitten muutamia bloggaajia / someaktiiveja, jotka suurin osa oli 40+ ikäisiä. Mehän olemme varmaan se potentiaalisin iskelmämusiikin kohderyhmä. Itse olin viime syksynä Iskelmä live festareilla Helsingissä ja olin NIIN täpinöissäni silloin ja olen edelleenkin. Vieläkin muistelen lämmöllä noita festareita. Tänä vuonna ei näitä järjestetä Helsingissä, mutta Himoksella järjestetään, ehkä siis tänä kesänä suunnataan sinne. Saattuu meinaan juuri mun loman aikaani sopivasti.
Itse en ollut ehtinyt aamulla syödä mitään kotona, mutta ajattelin, että ehkä heillä hoituu hommat gluteenittomasti ja hyvin hommat hoituivatkin. Siis ihan mielettömän hyvin. Olin todella onnellinen siitä, että gluteenittomuus oli hoidettu täydellisen hyvin.
![]()
![]()
![]()
Paikka oli koristeltu kauniisti kukkasin ja ilmapallot olivat kauniin hempeän värisiä. Sopi hyvin tällaisten hempeilevien tätien kanssa yhteen.
![]()
Sanoinko jo, että ruoka oli hyvää? No taisin sanoa. House of Sandwiches oli osannut valita hyviä gluteenittomia tuotteita ja hienosti oli löydetty korvaavia tuotteita minulle - ruokarajoitteiselle. Ehdottomasti siis miljoona peukkua tälle ruokapuolesta vastaavalle yritykselle. Näin ne hommat hoidetaan ilman, että siitä mitään ongelmaa tehdään. Henkilökunta oli ihan ajantasalla kaikesta mikä sisältää mitä, joten siitäkin pointsit. Pus, pus.
![]()
![]()
![]()
Sen lisäksi, että saimme hyvää ruokaa, saimme myös hengenravintoa. Tilaisuuteen oli uskaltautunut (näisten keskelle) esiintymään Samae Koskinen, joka on suomalainen laulaja-lauluntekijä. Samae lauloi meille ruokailun lomassa muun muassa siitä, että kuinka Tänään on hyvä päivä. Siihen pystyimme yhtymään täydellisesti. Kun kuuntelemme kauniita sanoja, niin siihen sitten uskomme. Tästä siis oli tulossa ihan mahtavan hyvä päivä.
![]()
Sen lisäksi, että söimme, kuuntelimme musiikkia, niin saimme ihastella myös Iberon kevään uutuuksia.
![]()
Paikan päällä oli myös meikkitaiteilija, joka loihti paikan päällä pikameikkejä halukkaille.
![]()
Iskelmän ihana juontaja Satu Kotonen kierrätti meitä radiotoimittajien työtiloissa ja vilautti meille muutamaa studiotakin. Kierros oli hauska ja saatoimme vähän "jutella" johonkin mikrofoniinkin. Sitähän ei tiedä, että tuleeko ne joskus sieltä eetteriin. Aina pitää heittäytyä, edes ihan vähän ja yllättäen. Paljastan ehkä ensi viikolla Tädit tubettaa kanavalla, että mitä me teimme siellä studiossa.
![]()
Lopuksi meille esiintyi vielä kaikkien tuntema ihana Eini, joka esitti meille tilaisuuden päätteeksi ihanan positiivisella asenteella biisin On niin helppoo olla onnellinen. Tuohon biisiin oli niin helppo yhtyä, koska sehän me tiedetään kaikki, että se on niin helppoa. Saatiin ihan mahtavat fiilikset tämän biisin avulla. Kun olette jaksaneet lukea tänne saakka, palkitsen teidät pienellä livelähetyksellä, jossa näette fiiliksen, mikä tästä saatiin. Livelähetys paikan päältä on katsottavissa täältä.
![]()
Einin kanssa juteltiin vielä hetki tilaisuuden päätteeksi ja tästä jutustelusta lisää jossain vaiheessa Tädit tubettaa kanavalla. Meillä oli kiva keskustelunaihe Einin kanssa.
![]()
Kun kuulemamme kappaleet oli sitä luokkaa, että Tänään on hyvä päivä ja On niin helppoo olla onnellinen, niin voitte vaan kuvitella sen, että millä fiiliksillä lähdettiin Tiian kanssa tilaisuudesta pois. Miljoona kertaa toistimme toisillemme, että "mahtava tilaisuus". Olipa kiva olla osana tätä kauneusbrunssia. Nyt jään odottamaan kesää ja iskelmä-tapahtumia. Varmasti aion ottaa osaa johonkin tapahtumaan, jossa pääsee fiilistelemään kotimaisen musiikin parissa, sehän on niin parasta.
On niin helppoo olla onnellinen - se onnistuu minun kohdallani musiikkia kuuntelemalla ja fiilistelemällä.
Maiju
Tilaisuuteen oli kutsuttu radiokanavan kuuntelijoita, jotka olivat voittaneet pääsyn tapahtumaan kanavan kautta sekä sitten muutamia bloggaajia / someaktiiveja, jotka suurin osa oli 40+ ikäisiä. Mehän olemme varmaan se potentiaalisin iskelmämusiikin kohderyhmä. Itse olin viime syksynä Iskelmä live festareilla Helsingissä ja olin NIIN täpinöissäni silloin ja olen edelleenkin. Vieläkin muistelen lämmöllä noita festareita. Tänä vuonna ei näitä järjestetä Helsingissä, mutta Himoksella järjestetään, ehkä siis tänä kesänä suunnataan sinne. Saattuu meinaan juuri mun loman aikaani sopivasti.
Itse en ollut ehtinyt aamulla syödä mitään kotona, mutta ajattelin, että ehkä heillä hoituu hommat gluteenittomasti ja hyvin hommat hoituivatkin. Siis ihan mielettömän hyvin. Olin todella onnellinen siitä, että gluteenittomuus oli hoidettu täydellisen hyvin.

Paikka oli koristeltu kauniisti kukkasin ja ilmapallot olivat kauniin hempeän värisiä. Sopi hyvin tällaisten hempeilevien tätien kanssa yhteen.

Sairaan hyvä pitopalvelu