Olen vasta parina viimeisenä vuotena innostunut Kevätmessuista. Aiemmin ne on olleet sellaiset, joilla en ole käynyt, mutta parina viimeisenä vuotena olen, koska tajusin jossain vaiheessa, että nämä ovat messut, joissa saa ikuistettua kauneutta kameran muistikortin täyteen.
Tänäkin vuonna Kevätmessut sattuivat yhtä aikaa kuin Luonnonkaunis messut, joista kirjoitinkin jo aiemmin. Tästä syystä oli hyvä syy katsastaa myös Kevätmessut samalla kertaa.
Kevätmessuilla oikein näkee sen, että niiden eteen on tehty paljon työtä. Messualueelle on rakennettu upeita suihkulähdealueita ja tunneleita, joiden kauneus oikein lumoaa aistimaan hetkiä ympärillään.
Kävin haistelemassa tällaisessa tunnelissa kukkia, kun oikein kehotettiin niitä haistamaan.
Messujen näytteilleasettajissa löytyi myös tuttuja. Porvoolainen Elmiina. Joten ihan pelkkää puutarhaa ei nämäkään messut olleet.
Ensi vuonna sitten taas uudestaan nauttimaan kukkien kauneudesta.
Maiju