Olen tuskaillut hiusteni kanssa taas jo toista viikkoa. Kun on lyhyet hiukset, niin niiden kanssa ei voi kauheasti pidentää leikkausväliä, jos haluaa pitää mallin kuosissa. Minä olen tuskainen, jos leikkausväli pitkittyy yli neljän viikon. Eve jäi mammalomalle kesäkuussa ja Miika on mun hiukseni vääntänyt tällä välillä kunniakkaasti. Mulla oli nytkin aika Miikalle, mutta tauti kaatoi Miikan petiin, niin kuin monet muutkin tällaisena tautisena aikana.
Mietin pienen hetken, että mitä teen. En voinut venyttää leikkausväliä oikein pidempään, kun olo oli niin tuskainen hiusteni kanssa. Muistin, että Eve oli viikonloppuna luvannut hoitaa työkaverini Tuulan hiukset, joten laitoin viestiä Evelle, että onnistunko mitenkään mahtumaan samalle päivälle? Eve taisi sääliä mua, kun laitoin hänelle tällaisen kuvan kera tekstin, että "pystyisitkö auttamaan"?
Näin iloinen Eve oli nähdessään mut 9 kuukauden tauon jälkeen.
Kyllähän hän sitten siitä vähän piristyi, kun alettiin töihin. Niin kiire meillä ei ole koskaan etteikö vähän ehdittäis somettamaan.
Työkaverini Tuula oli samaan aikaan odottamassa vuoroaan. Hän ehti siinä lukea kaikki Seiskat ja ehdimme siinä sivussa vaihtamaan hänen lomakuulumiset.
Eve päätti vähän suurella kädellä sutia mun hiuksiini väriä. Vähän jossain vaiheessa huolestutti, että mitä tästä oikein taas tuleekaan.
Even poseeraustaidot ovat kyllä ihan parhaasta päästä.
Parin tunnin päästä oltiin sitten lopulta valmiita. Tällä kertaa vähän luumuun vivahtaa sävyä etuhiuksiin. Näyttää ihan kivalta.
Seuraavana päivänä töissä näin, että mitä Tuulalle tehtiin eli samoilla linjoilla mentiin. Tuula on yleensä aika klassinen ja nyt hän oli rohkaistunut myös ottamaan hieman lilahtavaa latvoihin. Samiksia siis ollaan.
Hyvä kun on kaksi hyvää hiusmuotoilijaa, joiden puoleen kääntyä. Kiitos Evelle, kun pelastit mut huonolta hiuspäivältä. Muutenkin oli kiva nähdä ja hassutella oikein urakalla.
Maiju